27.9.2015

Selina telakoitu

Ahti soi vielä aurinkoisen kesäpäivän nostohommiinkin kuin pisteeksi i:n päälle.

20.9.2015

Merisatama

Purjehduskausi päättyi Merisatamaan kello 15:15 mitä upeimman  lahdenylityksen jälkeen. Ebbalaiset ja selinalaiset nauttivat vielä päättäjäispãivãlliset Selinan pihalla.

Helsingin kasuuni

Kasuuni ohitetaan unelmasäässä 8 metrin lounatuulen laulaessa ja aaltojen kimaltaessa kirkkaassa auringonpaisteessa. Mittari pyörii seiskan molemmin puolin.

Pranglista stadiin

Sadam jätetty taakse 10:15. Kurssi Keripukin länsipuolitse. Tuuli SW 8, ihana aurinko paistaa, kuutta solmua lasissa.

19.9.2015

Pranglin eskaaderi

Saavuttu Prangliin kello 19, jossa kiinnitysköysiä olivat vastaanottamassa Ebban ja Aquariuksen miehistöt.


Vasten kiukkuista lounatuulta päästiin yhdellä pitkällä legillä Keripukkimajakan itäpuolelle. Siitä ei enää viitsitty purjehtia suoraan vastatuuleen, vaan käännettiin sovulla virta-avainta. Ryskytys oli todella rajua moottorilla ajaen.

Tuulen nopeus oli keskimäärin 14 m/s, kävipä neula välillä 19 m/s. Kuulimme satamakapteenilta että Tallinnan matalan majakalla oli mitattu 22 metriä. Aallokko ei onneksi ollut ehtinyt kasvaa kuin 2 - 3 metriseksi. Kakkosreivattu Selina käyttäytyi niin tasapainoisesti että voitiin ajaa sutomaattiohjauksella. Kovissa puuskissa robotti otti hienosti tuuleen, sitten palautti kurssinentiselleen ihan niinkuin kokeneen merikarhun käsi olisi ollut ruorilla. Nopeus tiukassa 30 asteen kryssikulmassa oli tasaista 6 - 7 solmua kovasta aallokosta huolimatta, olihan tuulessa voimaa yllin kyllin. Vesi vain roiskui. Varvaslistatkin tuli suolavesihuuhdottua perusteellisesti.


Lauantaina eskaaderin purjehtijat pääsivät Taavin ainutlaatuiseen saunaan. Oletko koskaan nauttinut löylyistä sohvalla istuen? Merenkäynnissä kipeytyneitä lihaksia päästiin uittamaan puilla länmitetyssä paljussa. 
Illalla juhlat paikallisten kanssa Noor Kaardivägi-majassa.


Saari on käytössä oleva ulkomuseo, toisin kuin Seurasaari tai Skansen, ja siellä vallitsee mainio meininki. 




Saarella on kaksi maahan porattua lähdettä, joista tulee loputtomasti maakaasua.

Toisen maailmansodan aikaisen saksalaislentokoneen hylystä esille jätetty moottori.
Ensi kaudeksi satamaan on luvattu kaksi laituria lisää. Suihkujenkin rakentamisesta kerrottiin. 
Fantastinen satama, ei ole toista saman moista! Toivoisi vain ettei kasvava suosio pilaisi saaren henkeä.
Kiitos Juhan merimatkatoimistolle erinomaisista järjestelyistä!




18.9.2015

Kauppatorilta kohti Pranglia

Vallankumous pantiin ensin alulle ja sitten nostettiin purjeet. Tasan 30 vuotta sitten Risto liittyi Take Offin miehistöön La Corunassa. Nyt tämä tuli mukaan Selinan kauden päättäjäisreissulle Prangliin. Tasan 12:00 lähdettiin Kauppatorilta, nostettiin kakkosreivattu iso ja avattiin tilkku genoaa. Sitten Kustaanmiekasta ulos ja kohti etelässä lahden vastakkaisella puolella vain 30 mailin päässä sijaitsevaa saarta.

12.9.2015

Kryssipätkä Gåsikselta Stadiin

14 lähdetty taistelemaan 11m itätuulta vastaan. Upea purjehdussâä, täytyy tietenkin pãivitãã someen.

11.9.2015

Kaivarista Gåsgrundetille

Sää hyvä, länsituuli 3 m/s!!
Lauri ja Paavo Maukan miehistössä, suuntana mikäpä muu kuin Gåsis. 

Vesibussilaituriin kiinnityttiin juuri auringon laskettua. Ja oikopäätä saunaan tietenkin. Meri oli vielä sangen uitavan lämpöinen. Veneellä Lauri laati tortillat kaikkine tilpehööreineen.

Lauantaiaamu on kesäisen lämmIn kun kapteeni pääsee ylös punkastaan, sukeltaen ohuesta sinilevälautasta piittaamatta mereen. Vinkulelumaisesti viestivä silkkiuikkuperhe ui veneen ympärillä. Olemme saaren leen puolella täydellisessä blägässä, mutta luun puolen kohina kuuluu mäntynetsãn takaa.