Stralsundista lähdettiin bunkrauksen ja tankkauksien jälkeen jatkamaan kohti itää miehistöllä, joka vahvistui Laurilla ja Liisalla. Nostosillan avaamista oli odottelemassa kymmeniä purjeveneitä, ja sen avaaminen käynnisti spontaanin purjehduskilpailun myötätuulessa pitkin salmea, joka erottaa Rügenin mantereesta. Selina tietenkin päihitti kaikki, mutta harmi kyllä minkäänlaista pyttyä emme saaneet palkintohyllyyn.
Huolellisen pohjatyön perusteella kohdesatamaksi oli valittu Rudenin pikkusaari Peenemünden lentosataman edustalla, tarkoituksena päästä fiilistelemään kadonneen DDR:n jäänteillä. Saari on ilmeisesti ollut aikoinaan viranomais- tai sotilaskäytössä ja epäilemättä kielletty demokraattisen kansantasavallan kansalaisilta. Tiesimme, että vierasveneet olivat siellä käyneet. Mutta harmillisesti mistään ei käynyt selkeästi ilmi, että saari oli pari vuotta pyhitetty luonnonsuojelualueeksi ja suljettu kokonaan vierailijoilta. Aallonmurtajassa oleva Itävallan lipun näköinen taulu kuulemma olisi pitänyt ymmärtää kieltomerkiksi. Nuoriso kuitenkin onnistui tekemään eksploraation kielletylle saarelle. Hylkyrakennuksia, lampaita, valtavasti joutsenia ja merimetsoja. Meitä häätämään tulleet luonnonsuojeluhenkilöt heltyivät antamaan meille luvan syödä ennen poistumistamme.
Hätäsatamaksi piti sitten valita jokin Peene-joen suun useista vaihtoehdosta. Kiikarilla nähtiin kylä, jossa maailmanpyörä ja paljon mastoja. Sen kolmesta satamasta valittiin spontaanisti keskimmäinen, joka totisesti osoittautui kiinnostavaksi, alkaen satamakapteenista, joka tuli Kora-papukaijansa kanssa toivotti meidät tervetulleiksi Bootwerft Freestiin. Tämä on ennenkaikkea vanha ja edelleen toimiva vaikka haikeasti ravistunut troolaritelakka. Mutta täällä ilmeisesti valkan asutaakin veneissä ("dauerliegen"). Kylässä on tosiaan käymässa myös iso sirkusseurue maailmanpyörineen. Epäilemme että heillä saattaa olla leijoniakin!
