15.8.2011

Merisatama

Selina rantautui ikiomalle paikalleen Merisatamaan kesän huimien seikkailujen jälkeen. Vähän märkä oli tuo viimeinen moottorilegi vasten navakkaa itätuulta. Joko se kesä muka on ohi?

Systrarna ohitetaan

Tuuli 9 m/s idästä. Moottorilla jyystetään. Mojova sivuvasta-aallokko Pietarista saakka. Mikä harmaa raikkaus!

Porkkalan selkä ylitetty

Hieman kuoppainenhan oli tuo Porkkalan selkä. Hienosti puhalsi volvotuuli.

Elisaari - Helsinki

13:00 lähdetty Elisaaresta suunnistamaan moottorilla navakkaan vastatuuleen Porkkalan selän yli. Odottaen turskeaa ylitystä olemme pukeutuneet avomerisotisopiin.

14.8.2011

Kyllähän Selinakin on joskus käynyt Elisaaressa pitkän kaislikkoisen sisäreitin päässä, mutta silti ei ollut kapteenin eikä naisiston usko riittää kun piti mennä karttaan merkityn metrinkin matalan yli. Periltä löytyi kuitenkin auvoisan saimainen satama ja saunaakin päästiin saman tien lämmittämään.

Elisaari

18:10

Lounas Hästössä



Suunnistimme karttaan merkittyyn Hästön pohjoislahdelmaan, jossa pieni laituri ja poijuja. Jäätiin poijuun keittelemään soppaa kun laiturin edessä ei ollut tarpeeksi syvää. Täytyy uimalla käydä katsomassa rannalla oleva muistomerkki ja kukkaseppele. Ilmeni että tässä idyllisessä paikassa on aikoinaan ollut ankaran sotataiston tanner.

Moottorilla sisäväylää

Tvärminnen saaristo on hienon näköistä. Täältä harvoin purjeilla mennään.

Hangosta Helsinkiin

Edessä 60 nm suoraan vastatuuleen. Dieselin kutsu kumeasti soi.