16.10.2011

Selina selvisi kuiville

Näin jäi Selinan kahdeksas purjehduskesä nykyisellä varustamolla vanaveteen. Paatti purjehdittu yhdeksitoista Jätkäsaareen ja nostettu pukeille. Pohja pesty, pumput, boileri, tankit ja letkut tyhjennetty vedestä. Vaihteistoöljy vaihdettu, mutta moottorin voiteluöljy oli niin jäykkää möhnää ettei sitä erkkikään sieltä ulos saanut. Jäähdytysjärjestelmä täytetty pakkasnesteellä ja anodi uusittu. Varustamo on nykyisin luopunut koko työläästä pressuhässäkästä. Kyllä paatti nietoksen kestää siinä missä Itämeren tyrskytkin. Tulkoon vaikka ritiratiralla!

Kuva: Eeva

11.10.2011

Masto kaadettu

Kepinkaatoon HSK:lla osallistuivat Oia, Titi, Eeva ja Maukka. Suuri operaatio sujuu nykyisin aika tehokkaasti. Vimppelin vimppeliä ei tällä kertaa hukattu, ellei nyt yhtä mereen luikahtanutta pikku ruuvimeisseliä lasketa.

9.10.2011

Selinan kauden lopettajaiset. Vuosaareen ja takaisin

Selinan viimeinen syyspurjehdus suuntautuu itään. Lähtö tapahtui kello 12.30 Merisatamasta Auringonpaisteessa ja leudossa itätuulessa päästiin kivasti purjehtimaankin, mutta Hevossalmessa iski vastaplägä ja ennen nostosiltaa virisi dieseltuuli. Naisistossa Tuija, Eeva ja Pia.  Harakan kohdalla tuli vastaan kokonainen laivasto kaljaaseja.
Vuosaaressa käytiin Laurin luona.



Vielä iltapäivällä takaisin tullessa oli niin lämmin että ei voinut vastustaa kiusausta raikastautua meressä. Tammisaaresta otettiin mukaan Irmeli ja Antti. Pimeänä iltana kuunvalossa suunnistettiin Merisatamaan, jossa pienimuotoiset kauden lopettajaiset.

19.9.2011

Gåsgrundet

Hopeisen kaunis viikonloppureissu Gåsgrundetille, jossa jo Aegir odottamassa. Grillattiin itäkalliolla. Bastu tietenkin kuului koreografiaan ja uinti meressä, jossa kieltämättä jo hiukka syksyn kirpeyttä. Vaan serkkupaatteja ei näkynyt!





15.8.2011

Merisatama

Selina rantautui ikiomalle paikalleen Merisatamaan kesän huimien seikkailujen jälkeen. Vähän märkä oli tuo viimeinen moottorilegi vasten navakkaa itätuulta. Joko se kesä muka on ohi?

Systrarna ohitetaan

Tuuli 9 m/s idästä. Moottorilla jyystetään. Mojova sivuvasta-aallokko Pietarista saakka. Mikä harmaa raikkaus!

Porkkalan selkä ylitetty

Hieman kuoppainenhan oli tuo Porkkalan selkä. Hienosti puhalsi volvotuuli.

Elisaari - Helsinki

13:00 lähdetty Elisaaresta suunnistamaan moottorilla navakkaan vastatuuleen Porkkalan selän yli. Odottaen turskeaa ylitystä olemme pukeutuneet avomerisotisopiin.

14.8.2011

Kyllähän Selinakin on joskus käynyt Elisaaressa pitkän kaislikkoisen sisäreitin päässä, mutta silti ei ollut kapteenin eikä naisiston usko riittää kun piti mennä karttaan merkityn metrinkin matalan yli. Periltä löytyi kuitenkin auvoisan saimainen satama ja saunaakin päästiin saman tien lämmittämään.

Elisaari

18:10

Lounas Hästössä



Suunnistimme karttaan merkittyyn Hästön pohjoislahdelmaan, jossa pieni laituri ja poijuja. Jäätiin poijuun keittelemään soppaa kun laiturin edessä ei ollut tarpeeksi syvää. Täytyy uimalla käydä katsomassa rannalla oleva muistomerkki ja kukkaseppele. Ilmeni että tässä idyllisessä paikassa on aikoinaan ollut ankaran sotataiston tanner.

Moottorilla sisäväylää

Tvärminnen saaristo on hienon näköistä. Täältä harvoin purjeilla mennään.

Hangosta Helsinkiin

Edessä 60 nm suoraan vastatuuleen. Dieselin kutsu kumeasti soi.

27.7.2011

Selina Titille

Vene jätetään Titin miehistölle, shipshape tietenkin. Mauri ja naisiston kotimatka maitse alkaa Kasnäsista Helsinkiin klo 16.37

Kasnäs

11- 12:00 Selina moottorivoimin Furuholmenilta Kasnäsiin, jossa alkoi armoton pesu-, pakkaus ja roudausprojekti. Pia, Eeva, Minna ja Hippi loikkaavat maihin.
Luonnonsatama Furuholmin pohjoispäässä

26.7.2011

Eevan synttärikakku Furuholmenilla.

Selinan riippukeinuongelma ratkaistu

Furuholmen

Omaa väylää jatkettu edelleen päätyen lopulta Snåldön ja Trollonskärin salmen kautta Rosalan lähivesille. Suurella Bussisaarella oltiin viihdytty kuitenkin niin pitkä tovi ettei Rosalan kauppaan enää oltaisi ehditty. Niinpä päädyttiin luonnonsatamavaihtoehtoon, joka löytyi Furuholmenin pohjoispäästä. Täysin blägä kaunis ilta! Pia valmistaa Eevan kanssa synttärikakkua.

Pia ja salaperäinen Mr K.

Jokainen tekee Selinassa sen mitä parhaiten osaa

Minna tiskaamassa.

Eevalla ei hommat lopu

Pia ja Hippi ruorissa

Eevan lepohetki

Laivakoiran lepohetki

Stora Buskär



Mauri ja Eeva synttäripäiväuinnilla

Hyvää 11-vuotissynttäriä Eeva!
Borstön kylä
Auringonnousu Borstössä. Kovaääninen lintu herätti auringonnousuun huutamalla vastapäisessä saaressa "kuaakadaka, kuaakadaka".

25.7.2011

Kello 22:57 Selina joutui pehmokauhioiden öisen hyökkäyksen kohteeksi.

Helsingholm - Sälgskär




25.7. Helsingholmista lähdetty puolelta päivin, pistäytyen sitä ennen kuitenkin lahdelle ankkuroidulla kakkalautalla. Loistavaa että niitä on nykyisin monessa suositussa satamassa. Ankkuroitu lounastamaan Sälgskärin korkean kallion suojaan 13:30.

Borstö

16:30 rantauduttu Borstöseen. Uusi laituri ja poijut, hienoa. Loistolegi, seitsemää solmua koko reisi. Sitten vaan gummaa moikkaamaan.
Mitä? Monta mummoa!? Många gummor?!



Vuorovaikutteinen panorama


Panoramoja kylän rannasta:



24.7.2011



Helsingholmenin satama

Helsingholm

16:30 wau mkä saari!

Panoramoja:
Satama
Pohjoiskärki

Krokö - Helsingholmen

Koukku nostettu 13:30. Tuuli SSW 7, mikä antaa tilaisuuden lasketella pelkällä genoalla.