Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuuta 4, 2019.

Örö, 8-10.8.2019

Kuva
Örö oli mukava uusi tuttavuus tälle porukalle. Fillarit olivat käytössä ja saunakin erittäin ahkeraan. Meri oli kirkas mutta nyt lauantaina, veteen ole sinilevät kertyneet eikä uimisesta tullit mitään. Lähdimme Hankoa kohden aamusella ja sama tilanne oli ulapalla. Ehkäpä illaksi luvatut kovat tuulet saavat tilanteen paranemaan. 

6-8.8. Kasnäs

Kuva
Hangosta saavuimme lähes optimituulissa (6m/s, lounas/länsi) Kasnäsiin, mukavaa 6 solmun matkavauhtia. Pilvipoutaa ja tasainen baana, ainakin näin Välimeren monttuihin tottuneena. Selina purjehti mahtavasti ja on varsin robustipeli. Ei mikään ihme, että vene on saanut päivityksiä yksi toisensa jälkeen. Nyt toista päivää Kasnäsissä, kun miehistön nuorimmat (6v ja 9v) äänestivät spa-ilakoimisen puolesta myös toisena päivänä. Helsingholmen saisi odottaa vielä yhden päivän. Jaa-a, saattaapi odottaa pitempään, sillä jos meinataan palailla Hankoon, niin Hiittinen saattaisi olla sopiva seuraava etappi. Katsellaan ja kalastellaan huomista odotellessa.   Antti, Angele, Patrick, Alex    

Holma -Kasnäs -Hanko

Kuva
Hopping to Kasnäs, where the septic tank is being told to work. Yeah, carrying full load... But it turns out it does not work after all, scheiße! Water tank filled at least. Ideal side wind 5.7 NWW to fly to Hanko.  16:00 At Klockarland, volvere necesse est. 16:30 Norra Klippingen to Hanko, nice sailing, 6 knots. 17:00 St1, filled in and pumped out 17:30 Moored

Örö - Holma

Kuva
3.8. Mauri with Pia and Nigel doing the daily exercise  cruising from Örö  to Holma 12 nm in the north against N 5 m/s.  Holma has been a visit harbor, but no more. No services besides an outdoor toilet. A great nature path with arrows pointing to conflicting directions. A little genuine archipelago village. Peace and silence.