Left Spårö at 12:00, nose pointing at Loftahammar. Wind S 9 m/s. Sunny.
Good sailing until the mouth of the long bay of Loftahammar. There the wind turned suddenly against, hail came down and a trombe went across the course.
GeoTagged, [N60.07639, W21.35300] Kälö on havaintomme perusteella lähinnä lehmien asuttama fantastinen saari ihan ulkomeren tuntumassa. Luoteiskalliolta upeat näkymät. Sataman itäpuolella on kaunis laguunimainen lahti, johon ei kuitenkaan syvyystiedon puutteessa uskalla köliveneellä mennä. Satamassa on yhteysvenelaituri, johon paatti kulkee vain muutaman kerran viikossa ja silloinkin vain pyydettäessä. Näin ollen laituria voi käyttää kiinnittymiseen ja yöpymiseen. Muut ryhmän saaret suojaavat satamaa melkeinpä kaikilta tuulilta. Yöllä virisi aika reipas koillistuuli, jonka kehittämä aallokko jonkin verran pääsi kiertämään niemennokan takaa, mutta ei kuitenkaan yöunia häiritsevällä tavalla. Kälössä voi nauttia kaukana olemisen kokemuksesta.
7.7.2022 Lähdetty aamuviideltä erinomaisen spinaakkerisään toivossa. Seitsemän silmun haipakasta saatiinkin nauttia, kunnes etelätuuli koveni 12 metriin sekunnissa ja ryhtyi kääntymään lännen kautta luoteeseen. Spinnun lasku sitten epäonnistui kun vetoa ei saatu ajoissa pois ja purje hetkessä repeentyi roikaleiksi. Ei auta kuin lohduttautua sillä, että purje ei oikeastaan sopinutkaan oikein hyvin Selinan estetiikkaan. Kristtinankaupungissa vietetty kesäpäiviä 7.7.- 10.7. ja siivottu paatti.