26.6.2015

Trunsö

Matkan varrella Trunsö houkutteli pysähtymään. Lyhyen tutustumiskävelyb jälkeen oli selvä että tänne jäätäisiinkin yöksi. Kapteenin kukkakaali-aurakanaa lounaaksi. Itselämmitettävä puusauna on varattu kuudeksi.

Trunsön satama on ihan itä-länsisuuntaisen ns. jäänmurtajaväylän tuntumassa, suojassa tuulilta ja tyrskyiltä muutaman saaren ja luodon takana.

Aito saaristokylän satamaidylli.



Trunsö on keskellä saaristomerta ja kallioilta avautuu hienot näkymät joka suuntaan.

Sarana ja poneja rantaniityllä

Tapamme mukaan jäimme asumaan satamaan muiden lähdettyä jo tarmokkaasti purjehtimaan. Sen sijaan kaivoimme tietokoneet esiin ja saimme jonkun älyn askareen hoidettua ennen lounasta ja purjeiden nostoa. Loman ja työn yhdistäminen tällä tavalla toimii hienosti ja vähentää stressiä. Akateemisessa arjessa ei nimittäin aina tahdo jäädä aikaa ajatteluun.


Ei kommentteja: