Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuuta 11, 2013.

Merisatama

Kuva
Perillä Merisatamassa elokuun 15 päivä 13:50. Ahti soi meille unelmasään matkalla Porkkalasta Helsinkiin. 9-11 metrin länsituuli sopi matkalle vallan mainiosti. Matkan taittuessa se kuitenkin kääntyi etelään ja lähes kaakkoon, joten Rysäkarilla päästiin hieman kryssimäänkin. Ikävänä yllätyksenä toistui sama kuin Hankoon tullessa: moottorin ääni kumisi ontosti kuivassa pakoputkessa josta ei roiskunutkaan jäähdytysvettä! Moottorin ylilämpenemistä uhmaten päästiin kuitenkin kotisatamaan, johon kesän 2013 reissu päättyi. Maurin ja Pian parinsadan merimailin paluupurjehdus piirsi kartalle tällaisen reitin (vain satamat merkitty), jossa Kustavista ei tultukaan suoraa tietä Helsinkiin, vaan käytiin vielä ottamassa ilo irti Isokarin majakkasaaresta. Eiköhän Selinakin jo mielellään lepää kotipoijussaan noin 700 merimailin purjehdusten jälkeen. Josko vielä jollekin pikkupurjehdukselle ehdittäisiin. Loppupätkän pieniä moottorivaikeuksia lukuunottamatta hyvinvarusteltu ja mukava vene on toiminut t

Porkkala village

Arrived to Porkkala village about 16. After a makkara meal, Kris, Maria, Felix and Oskar jumped ashore. Pia joined the crew.

On the Porkkala bay

Tuesday 13th day 3 - Left the beautiful Elisaari at lunchtime, crew still smiling and willing! Yesterday lots of swimming and Mauri kindly booked a sauna for us. Great to have a real sauna and then run into the water or jump off the jetty. All in bright sunshine and blue skies, our memories of Finland are always of blue skies and sunshine ... Even when we had the odd thunder storm. Great memories and a wondeful experience, we love Selina and all her creaks and groans. The boys, all 3 of them want to sail and spend days messing about on boats.

Elisaari to Porkkala

Departure 13, wind SW 6. Sunny, good moods. A little solenoid (according to informed guess) issue has emerged. 

Elisaari

Kuva
Rantauduttu 14:30.

Departure from Storabjorksar

After finding and finishing a bottle of Riga Black Balsham we slept and woke to a rain shower. The wind had got up in the night and waves were coming around the island to rock us gently. The crew were well fed at breakfast and the accompanying heavy rain shower departed in perfect time to set sail at about 10:45. The weather has cleared with a nice steady wind and scattered cumulus, a hazy sun is shining through cirrostratus. Sailing along happily now at about 5 knots with the genoa only. Kris

Stora Björkskär

Kuva
Arrived to the secret paradise island at 20. Chef Kris cooking something supergood smelling.

Swimming at Sälbådan

Kuva
Felix, Oskar and Kris enjoying the 19.8 C warm Gulf of Finland.

Leaving Hanko

Day 1 and perfect weather, crew obeying orders ... So far! Captain being very patient with beginners and still smiling. Young crew member Oskar is at the wheel and enjoying learning a new game on the Raymarine navigation i.e navigating.