15.8.2013

Merisatama

Perillä Merisatamassa elokuun 15 päivä 13:50. Ahti soi meille unelmasään matkalla Porkkalasta Helsinkiin. 9-11 metrin länsituuli sopi matkalle vallan mainiosti. Matkan taittuessa se kuitenkin kääntyi etelään ja lähes kaakkoon, joten Rysäkarilla päästiin hieman kryssimäänkin. Ikävänä yllätyksenä toistui sama kuin Hankoon tullessa: moottorin ääni kumisi ontosti kuivassa pakoputkessa josta ei roiskunutkaan jäähdytysvettä! Moottorin ylilämpenemistä uhmaten päästiin kuitenkin kotisatamaan, johon kesän 2013 reissu päättyi. Maurin ja Pian parinsadan merimailin paluupurjehdus piirsi kartalle tällaisen reitin (vain satamat merkitty), jossa Kustavista ei tultukaan suoraa tietä Helsinkiin, vaan käytiin vielä ottamassa ilo irti Isokarin majakkasaaresta.

Eiköhän Selinakin jo mielellään lepää kotipoijussaan noin 700 merimailin purjehdusten jälkeen. Josko vielä jollekin pikkupurjehdukselle ehdittäisiin. Loppupätkän pieniä moottorivaikeuksia lukuunottamatta hyvinvarusteltu ja mukava vene on toiminut taas kerran vallan loistavasti, nyt siis jo kymmenennen kesän nykyvarustamon käytössä. Vene on nyt kaksikymmentä viisivuotias, mikä ei tunnu vielä missään jos mainittua valurautamöhkälettä ei lasketa mukaan. Aika näyttää kuinka pitkälle vanha volvo jaksaa, toivottavasti vielä ensi kesän. 

Ei kommentteja: